Etusivu Tiedot Pohjapiirros Sisäkuvia Ulkokuvia © Wirtanen Webdesign

Hei!

Tervetuloa SASTAMALAAN (ent. Vammala) tutustumaan myytävänä olevaan kotiimme, omakotitaloon joka on keskustan tuntumassa, erittäin hyvien liikenneyhteyksien tuntumassa. Emme ole rakentaneet tätä taloa itse, mutta olemme kolme vuotta remontoineet ja uusineet tätä sisältä ja päältä.
Olemme päivittäneet lähes 30 vuotta vanhan talon ilmeen vastaamaan tämän päivän trendejä. Apuna on käytetty paikallisia urakoitsijoita ja ammattilaisia. Lähes koko sisäpuoli on uusittu laadukkailla materiaaleilla. Talo on pienen näköinen päältä mutta on sisältä suuri, valoisa ja avara, meille kahdelle aivan liian suuri ja riittää suuremmallekin perheelle.

Olemme muokanneet pihaa viihtyisämmäksi ja vehreämmäksi, esimerkiksi etelän puolen oven edusta on saanut jatkokseen reilun kokoisen katetun pergolan, jota on istutettu kiertämään viinirypäle ja monta muuta köynnöstä. Uusia pensaita, puita ja perennoita on lisäilty kymmenittäin, kukkapenkkejä on uusittu ja länsipuolen seinän (jossa on 1 kolmesta autotallistamme) edustan paksu savikerros on vaihdettu eristematon, sepelin, asennushiekan ja pihakivien avulla suureksi kivetyksi tasanteeksi. Jatkamme pienempiä pihatöitä voimiemme mukaan.

Toivomme että löydät tästä unelmakotisi, jota se on ollut meillekin. Talo on myynnissä koska sen hoitaminen ja ylläpito muuttui äkillisen sairauden takia liian raskaaksi.

Sastamala on viihtyisä pikkukaupunki josta on hyvät kulkuyhteydet joka suuntaan. Tampereelle ja Pirkkalan lentoasemalle pääsee noin puolessa tunnissa, Turkuun ja Raumalle noin tunnissa. Keskustan palvelut ja kaupat ovat vain 10 minuutin kävelymatkan päässä. Ja vaikka pysyisi kotonaankin, saa kaupan päälle aivan ihanat naapurit.

Kaupungissa on monia mielenkiintoisia paikkoja ja tapahtumia. Yksi maamme parhaista golfkentistä, Etelä-Suomen parhaat laskettelurinteet, Vanhan kirjallisuuden päivät, Herra hakkaraisen talo, tietopaketti siitä mitä unohtui mainita sekä tietysti vilkas viikonlopun torielämä, ja monet muut ovat tuttuja jo ympäri Suomen.

Talo vapautuu sopimuksen mukaan. Otathan meihin yhteyttä tutustumiskäynnin sopimiseksi.

Jukka ja Tarja Majuri
jukka.majuri@kolumbus.fi
tarja.majuri@kolumbus.fi
0400 671 577 / Jukka
0405 250 311 / Tarja